Eliminaatiodieettiä voidaan käyttää diagnostisena työkaluna silloin, kun epäillään koiralla ruokayliherkkyyttä tai allergiaa. Koiran ja kissan ruokayliherkkyyttä, kun ei voida luotettavasti arvioida veren vasta-aineiden perusteella. Eliminaatiodieettiä voidaan käyttää myös oireiden hoitoon. Yleisiä ruoka-aineherkkyydestä kertovia oireita ovat mm. ripuli, oksentelu, kutiseva iho, tassujen kutina, karvanlähtö sekä korva- ja ihotulehdukset. Eliminaatiodieetti suunnitellaan yhdessä hoitavan eläinlääkärin kanssa ja suoritetaan aina eläinlääkärin valvonnassa.

Eliminaatiodieettiin kuuluu välttämis- ja altistusvaihe. Välttämisvaiheessa siirrytään asteittain viikon aikana ruokavalioon, joka sisältää vain yhtä proteiinin ja yhtä hiilihydraatin lähdettä. Nämä lähteet ovat sellaisia, joita koira ei ole ennen syönyt. Tällä varmistetaan se, että koira ei ole altistunut ko. lähteille, eikä näin ollen ole voinut allergisoitua kyseisille ruoka-aineille. Eliminaatiodieetti voidaan toteuttaa joko teollisella tai kotiruoalla.  Kotiruoalla toteutettava eliminaatiodieetti ei kuitenkaan sovi tiineille, imettäville, kasvaville tai muita ravitsemuksellisia tarpeita omaaville koirille, koska sen tasapainottaminen voi olla haastavaa. Välttämisvaiheessa koiralle annetaan vain eliminaatioon valittua ruokaa ja vettä. Ei makupaloja, luita, lisänravinteita jne. Mikäli makupaloja kuitenkin tarvitaan, valitaan makupaloiksi sellainen proteiinin lähde, jota koira ei ole ennen syönyt. Välttämisvaiheen pituus on vähintään 8 viikkoa siitä hetkestä laskien, kun koira on siirtynyt kokonaan uuteen ruokavalioon. Mikäli koiralla on ruokayliherkkyys, oireet häviävät tai helpottuvat tämän vaiheen aikana.

Altistus- eli haastevaihe tehdään, jos oireet häviävät tai merkittävästi helpottuvat välttämisvaiheen aikana. Altistusvaiheen tarkoitus on selvittää, onko koiralla ruokayliherkkyyttä vai ei. Altistusvaiheessa palataan asteittain viikon aikana oireita aiheuttaneeseen ruokavalioon makupaloineen. Mikäli oireet eivät 2 viikon aikana pahene, koiralla ei ole ruokayliherkkyyttä. Mikäli taas oireet pahenevat, siirrytään takaisin välttämisvaiheeseen, kunnes oireet taas häviävät.

Mikäli koiralla on ruokayliherkkyys, palataan välttämisvaiheen jälkeen takaisin altistusvaiheeseen. Tällä kertaa tavoitteena on kartoittaa allergisoivat ruoka-aineet. Ruokavalioon lisätään yksi uusi ruoka-aine joka toinen viikko. Mikäli oireet pahenevat, ruoka-aine jätetään pois ja uusi kokeilu tehdään vasta, kun oireet ovat taas hallinnassa. Mikäli oireet eivät pahene 2 viikon kuluessa, kyseisen ruoka-aineen voi jättää ruokavalioon. Eliminaatiodieettiruokaa annetaan lisättyjen ruoka-aineiden ohella siihen asti, kun lisätyistä ruoka-aineista koostuu tasapainoinen ruokavalio.

Eliminaatiodieetin aikana on hyödyllistä pitää kirjaa koiran oireista. Oireet on hyvä kirjata ylös myös ennen eliminaation aloittamista. Tämän lisäksi ihmisten tulee olla tarkkana siitä, että koira saa vain ja ainoastaan elimaatioruoaksi valittua ruokaa ja puhdasta vettä. Koira ei saa myöskään metsästää tai syödä ulkoa ylimääräistä ravintoa. Myös jotkut koirien lääkintään käytettävät makutabletit (esim. mato- ja punkkilääkkeet) voivat sisältää eläinperäisiä proteiineja.

ELIMINAATIODIEETIN KÄYTÄNNÖN OHJEET

  • Kirjaa ylös koiran oireet ja seuraa oireiden ilmaantumista eliminaatiodieetin ajan.
  • Valitse yksi proteiinin ja yksi hiilihydraatin lähde, jota koira ei ole ennen syönyt ja valitse tähän sopiva ruokintatapa (teollinen tai kotiruoka)
  • Viikko 1: siirrä koira tälle ruokavaliolle asteittain
  • Viikko 2-9: toteuta elimaatioruokavaliota eli tarjoile koiralle vain ja ainoastaan eliminaatioruokaa ja puhdasta vettä. Ei luita, lisäravinteita, makupaloja jne. Seuraa myös tarkasti ettei koira syö mitään ylimääräistä ulkoa, eikä saa sellaisia eläinlääkkeitä, jotka sisältävät eläinperäistä proteiinia
  • Tässä vaiheessa koiran oireiden tulisi olla poistuneet tai lievittyneet selvästi. Mikäli näin on, jatka seuraavaan:
  • Viikko 10: palaa asteittain koiran vanhaan ruokavalioon makupaloineen, lisäravinteineen jne.
  • Viikko 11-12: mikäli oireet palaavat, on koiralla ruoka-aineyliherkkyys, palaa takaisin eliminaatioruokaan. Mikäli oireet eivät palaa, koiralla ei ole ruoka-aineyliherkkyyttä.
  • Mikäli koiralla on ruoka-aineyliherkkyys, oireiden helpotuttua, lisää ruokavalioon joka toinen viikkoa 1 uusi ruoka-aine. Mikäli tämä ruoka-aine pahentaa oireita, poista se ruokavaliosta ja odota oireiden helpottumista ennen seuraavan ruoka-aineen lisäämistä. Mikäli taas tämä ruoka-aine ei aiheuta oireita, voit jättää ruoka-aineen ruokavalioon ja lisätä uuden ruoka-aineen.
  • Jatka ruoka-aineiden lisäämistä eliminaatioruokaan niin kauan, kun saat koostettua lisätyistä ruoka-aineista tasapainoisen ruokavalion. Kirjaa ylös oireita aiheuttavat ruoka-aineet, se helpottaa muistamaan ruokayliherkkyydet myös jatkossa.